torstai 3. elokuuta 2023

Rohkeasti uuteen lukuvuoteen 2023-2024!

 


Otsikon mukaisesti oma slogan kuuluu näin :" Rohkeasti ja uteliaalla mielellä kohti uutta lukuvuotta!"

Luin kesällä viisaan kirjoittajan ajatuksen siitä, miten arvokas ominaisuus uteliaisuus on. Sen avulla oppiminen ja opiskelu sujuu helpommin, melkein itsestään. Kun avaamme mielemme ja olemme halukkaita kuulemaan mitä toiselle kuuluu, miten työtoveri tai opiskelukaveri voi, empaattisuutemme lisääntyy, meidän on helpompi tulla toimeen erilaisten persoonien kanssa yhteisössämme. Uteliaisuus vie meitä kyselemään, etsimään vastauksia, hankaliakin sellaisia ja koemme mielihyvää, onnistumisen tunteen, kun saamme vastauksen.

Perniön lukiossa jatkuu Bisnes ja Yrittäjyys - opintokokonaisuudet totuttuun tapaan. Opiskelijat ovat valinneet teoreettisempia Bisnes opintokokonaisuuksia sekä toiminnallisen Yrittäjyys opintokokonaisuuden, jota minä ohjaan. Viime lukuvuonna ryhmä teki Saksaan, Salon ystävyyskaupunkiin Puccheimiin matkan. Nyt syyskuun lopussa vastavuoroisesti sieltä tulee opiskelijat kahden opettajansa kanssa Perniöön. Nuoret asuvat vaihto-oppilaiden kotona ja ohjelmaan sisältyy myös yritysvierailuja sekä Salon kaupungin järjestämää ohjelmaa.

Toivon, että nuorten lukuvuosi alkaa mukavissa merkeissä ja kesä on ollut palauttava, voimaannuttava. 

                        Mukavaa alkavaa lukuvuotta kaikille !

Tunnisteet: , , , ,

maanantai 14. syyskuuta 2020

Nuorten ekat eurot


 

Someron Säästöpankista Petteri Elo on tuttu vieras yrittäjyyskurssin tunneilla. Viime viikolla hän kertoi kahden eri ryhmän nuorille tärkeistä rahankäyttöön liittyvistä asioista.  Nuoria kiinnosti, miten opintolainaa haetaan, miten paljon sitä saa, kuinka moneksi vuodeksi saa autolainan pankista. Ja Petterihän vastasi niin, että nuoret ymmärsivät. Yhteistyö paikallisten toimijoiden, yritysten ja yhdistysten kanssa on arvokasta ja pienellä paikkakunnalla myös helppoa. Haluan auttaa nuoria löytämään oman paikkansa elämässä, työelämässä, jatko-opinnoissa. Koulun ulkopuolella tapahtuva nuorten harrastustoiminta, kerhotoiminta täydentää minusta erinomaiselle tavalla oppilaitoisten työtä. Kiitos siis kaikille yhteistyökumppaneille!

keskiviikko 2. syyskuuta 2020

Yrittäjänviikon kyselyn tulokset


Uusi 8.luokan yrittäjyyskurssi teki kyselyn koulumme väelle yrittäjänviikon teemoihin liittyen. Kysyttiin, kuinka paljon yrittäjyyttä on lähipiirissä, haluaako vastaaja mahdollisesti tulevaisuudessa ryhtyä yrittäjiksi sekä vapaata pohdintaa siitä, miksi yrittäjäksi ryhdytään. Kysely lähetettiin wilman kautta Forms -muodossa. Vastauksia tuli yhteensä 88 kappaletta. Yllä olevista kuvista näkee, että yrittäjyyttä tulevaisuudessa harkitsee 41 vastaajaa. Yleisimpiä aloja, jotka mainittiin olivat hyvinvointiin liittyvä toiminta, autoala, rakennustoiminta, kahvio-ravintolatoiminta, myyntityö sekä luonnollisesti myös maatalouteen liittyvä yrittäjyys. Onhan Perniössä paljon menestyviä ja upeasti toimintaansa kehittäviä maatalousyrittäjiä. He lienevät hyviä esimerkkejä alueemme nuorille. Maataloudessa nähdään mahdollisuuksia! Hyvä niin!

Vastaajien lähipiirissä toimii 57 yrittäjää; joko omassa perheessä tai suvussa. Heillä on samoja toimialoja, joita mainittiin jo mahdollisina yrityksinä. Mielenkiintoista oli lukea vastauksia kysymykseen, että miksi joku ryhtyy yrittäjäksi. Useimmissa vastauksissa mainittiin joko raha tai oma vapaus, saa olla oma pomo, saa valita työajat ja tavan toimia. Jotkut mainitsivat, että yrittäjyys on elämäntapa ja tapa luoda maailmaan jotain ihan uutta ja muita ihmisiä hyödyttävää. Se, että intohimo liitettiin yrittäjyyteen on aika upeaa. Onhan se nyt hienoa, että saa tehdä jotian sellaista, jota kohtaan tuntee intohimoa ja josta saa vielä elantonsa. Siihen kannattaa meidän kaikkien pyrkiä. No, jos emme voi toimia intohimoisina yrittäjinä, aina voimme tehdä työtä intohimoisella asenteella - vaikka ihan joka päivä vai mitä?

Kaiken kaikkiaan minusta yrittäjyys mielletään täällä Perniössä positiiviseksi mahdollisuudeksi elämässä. Selvästi ajatellaan sitä myös yhdeksi mahdolliseksi työuraksi tulevaisuudessa.

Alla olevissa kuvissa vielä 8.luokan ryhmän ajatuksia: sellainen on yrittäjä. 
 





keskiviikko 26. elokuuta 2020

Pernön kauppojen hintavertailu


 

Tuote

K-supermarket

S-market

Abc

 

Valio rasvaton maito 1l

1,09

0,98

 Ei ole

 

Taffel raffel iso

2,89

2,89

Ei ole

 

Halvin 8kpl muna kenno

1,35

1.,35

Ei ole

 

1 kilo tomaatteja

2,99

2,98

Ei ole

 

Reissumies pieni

0,95

0,49

Ei ole

 

Oltermanni iso

6,99

5,65

Ei ole

 

Juhlamokka normi

4,49

4,49

5,29

 

mutakakku

2,99

2,95

4,35

 

Banaaneja kilo

1,55

1,55

Ei ole

 

Coca-cola

2,75

2,72

3,65

 

Kauppakassin hinta:   K-supermarket:      S-market:                       Abc:

                                         28,04€                      26,05€                     13,29€

Kävimme yritteliäisyys ryhmän kanssa eri kaupoissa vertailemassa hintoja. Menimme koulupyörien kanssa kauppohin. Kypärät päässä tietenkin ! Kävimme pienissä ryhmissä kaupoissa. Kauppoissa oli mukavaa henkilökuntaa S-marketissa kun tarvitsime apua, saimme sitä heti. S-marketissa oli halvinta K-supermarketin kauppakasssi oli kaksi euroa kalliimpaa. ABC oli kalleinta eikä sieltä saanut melkein mitään. Tämä tehtävä oli opettavainen koska opimme, että hinnoissa on eroa eri kaupoissa.    

Tämän tekstin kirjoitti Veeti Tallqvist

sunnuntai 16. elokuuta 2020

Trallallaa - koulutyö alkoi!

 


Trallallaa- ensimmäinen työviikko koulussa alkoi! Yhteiskoulussa alkoivat myös kolme yritteliäisyyden valinnaisaineen kurssia. Ekalla tunnilla kyselin 9.luokan nuorilta heidän tavoitteitaan tälle lukuvuodelle ja yllätys yllätys melkein kaikille on tavoitteena ahakerointi koulussa, hyvän todistuksen saaminen, keskiarvon korottaminen, että pääsee haluamalleen jatko-opintopolulle. Kysyin myös, miten he tavoitteisiinsa aikovat päästä ja vastaus on yksinkertainen: töitä tekemällä, ahkeroimalla. Juuri niin!

Sykäys-tiimillä oli ensimmäinen tapaaminen Riikka Nurmen johdolla. Meillä on ollut vuosien ajan tavoitteena saada opettajia mukaan erilaisiin tapahtumiin ja yritysvierailuihin, joita olemme tehneet Salon alueen yrityksiin. Tämä tavoite on edelleen tärkeä verkostossamme. Muuten yrittäjyyskasvatus on uusien opetussuunnitelmien myötä tullut osaksi normaaleja oppitunteja. Joitakin puheenvuoroja on kuultu, että yrittäjyyskasvatusta ei edes tarvita. No, TAT:n tekemät kyselyt nuorlle kyllä kertovat toista. Nuoret kaipaavat lisää tietoa työelämästä, siellä tarvittavista taidoista sekä yrittäjyydestä yhtenä mahdollisena työurana. Sykäys-tiimi jatkaa työtään huomioimalla ajan uudet haasteet ja mukauttaa toimintaansa niihin. Uusilla Salon kaupungin nettisivuilla yrittäjyyskasvatus otsikon alla löytyvät tiimin ajankohtaiset tapahtumat ja infot.

Saimme tiimissä infoa ja johdatuksen Tralla.fi sivustoon. Siellä on 400 erilaista oppimiseen liittyvää tehtävää eri oppiaineisiin. Opettaja voi hakea omaan aineeseensa mielenkiintoisia eri vaikeusasteisia tehtäviä. Myös lukiolaisille hyvää materiaalia sekä ruotsiksi että englanniksi. Kannattaa ehdottomasti tutustua!

Salossa on paljon  nuoria, jotka ovat 4H-yrittäjinä. Anna Laakkonen on tällä hetkellä yhdistyksen toiminnanohjaaja. Ensimmäinen nuorille suunnattu yrityskurssi on 1.10 joko lähi-  tai etäopetuksena. Toivon taas uusia innokkaita kurssilaisia. Ilokseni yksi yhteiskoulun oppilaista toimi kesällä kioskiyrittäjänä ja koki onnistumisen tunteita sekä sai hyvän korvauksen yrittäjyydestään. Tällaiset esimerkit innostavat myös muita nuoria hakemaan erilaisia tapoja tehdä kesätöitä. 


                                            Yritteliästä lukuvuotta kaikille koulutyönsä aloittaneille!



torstai 6. elokuuta 2020

Toivon asenteella uuteen lukuvuoteen




Toivottavasti kaikkien kesä on sujunut mukavissa tunnelmissa. Työt ovat jo alkaeet, suunnittelua ja pohdintaa ja lukuvuoteen 2020-2021 suuntaamista. Tänään Helsingin Sanomissa psykoterapeutti Maaret Kallion kolumnissa on oivallisia ohjeita tulevaan työvuoteen. Hän kirjoitti, miten poikkeukselliset ajat ovat synnyttäneet meissä "jos"-ajattelua. Olemme epävarmoja, mitä tulevat kuukaudet tuovat tulleessaan. Varmaa on ainakin se, että meidän on pystyttävä sopeutumaan siihen, mitä sitten tuleekin. Kallio sanoo, että tulevana syksynä meidän on luotava turvallisuutta itselle ja läheisille,oltava toisille tukena myös haastavina aikoina. Hän sanoo, että mielen ja jaksamisen kannalta on erittäin tärkeää toimia ennemmin toivosta kuin pelosta käsin.

Miten se onnistuu? Toivon luominen. Ehkä arjen pienillä teoilla, työnteolla, luottamuksella siihen, että asioilla on tapana järjestyä, vaikka ei aina niin kuin itse toivomme. Perniön yhteiskoulun ja lukion vahvuus on turvallinen, tuttu, toiset huomioiva, ohjaava ja jopa rakastava :) yhteisö. Me välitämme toisistamme ja tuemme toisiamme. Jokainen saa olla oma persoona ja ihan oma itsensä. Näitä lukiolaisemme viime kevään tulevaisuuspäivänä pitivät lukiomme vahvuuksina. 

Ensi viikolla alkavat yrittäjyyskurssit. Aloitamme Mun juttu-ohjelmalla ja jatkamme NY-ohjelmilla. Tietenkään unohtamatta lukuisia muita projekteja.

Hyvää tulevaa syksyä toivottaa Pirkko Ope



keskiviikko 5. helmikuuta 2020

Sykäys työhön - Sykäys elämään !

Kaisa Vainio on yksi kirjan yrittäjistä.

Joskus on hyvä hetki pysähtyä ja miettiä, mitä on saanut elämässä ja työssä aikaiseksi. Onko tehdyllä työllä ollut merkitystä? Joskus menneinä vuosina pohdittiin, pitääkö yrittäjyyskasvatusta olla edes kouluissa. Sellaisista ajatuksista lähti idea kirjasta Sykäys työhön sykäys elämään.

Olin vuosia kohdannut opettamiani nuoria, jotka ovat päätyneet yrittäjiksi.  Kirjassa oman tarinansa kertova Susanna unelmoi jo 8.luokalla omasta kampaamosta. Nyt voi Perniön Stailissa kohdata kahden ihanan lapsen äidin ja onnellisen Susanna-yrittäjän. Myös Kaisan päätyminen yrittäjäksi ei liene kenellekään yllätys. Kirjassa Kaisa kertoo oman tarinansa. Kirjasta nousee esiin nuorten viesti, että he ovat saaneet yrittäjyyskasvatuksen opinnoista sykäyksen omaan elämäänsä, vaikka he eivät yrittäjinä toimisikaan. Anni on viime aikoina loistanut julkisuudessa. Hänellä on tänään Penkkari-päivänä ja huomenna vanhojen tanssi-päivänä kiireiset päivät. Meikkaus -  ja kauneudenhoitoalat  sopivat hienosti nuorlle yrittäjille. Tämän vuoden kohokohta lienee Annille ollut kansanedustaja Katja Taimelan meikkaus. Hienoa, että Katja kääntyi paikallisen 4H-yrittäjän puoleen.

Kirja on yhteisöllinen kirja. Sykäys-tiimin kautta tarinat ilmestyivät, jotka sitten Riikan kanssa toimitimme kirjaksi. Halusimme säilyttää niissä jokaisen nuoren oman äänen.  Pia Setälä antoi tukensa tälle hankkeelle ja myöhemmin keväällä kirja tullee painettuna julkaisuna. Tällä hetkellä se löytyy Salon kaupunungin sivuilta, koulutusosiosta yrittäjyyskasvatuksen alta. Osoitteesta www.salo.fi/sykaystyohonsykauselamaan kirjaan pääsee suoraan.

Kiitos sisarelleni Maijalle, kun autoit alussa, lopussa ja keskivaiheilla. Riikkaa mahtavasta yhteistyöstä, Sykäys-tiimin kaikkia ihania kavereita.

Tietysti ihan eniten kaikkia nuoria, jotka antoivat oman tarinansa meille luettavaksi! Kiitos!




keskiviikko 15. tammikuuta 2020

Taas on se aika vuodesta ...

Tubettaja Miisa Rotola Pukkila kertoi uudenlaisesta yrittäjyydestä

Lueskelin muutama päivä sitten twitterissa ketjua, jossa esimiesasemassa olevat henkilöt päivittelivät, että on taas se aika vuodesta... Ai niin mikä aika? Kun äidit ja isät soittelevat pyytäen kesätyöpaikkaa omille lapsilleen. Kyseiset "pomot" olivat erityisen närkästyneitä siitä, että heidän pitää jotenkin kohteliaasti kehottaa nuoria itse ottamaan yhteyttä. Onneksi salolaiset nuoret hakevat itse omat kesätyönsä, eikö vaan?

Salossa järjestettiin tänään 15.1. Sykäys Mun työhön- tapahtuma, jonka tavoitteena oli ohjata nuoria kesätyön haussa. Paikalle kutsuttiin toisen asteen opiskelijoita, opettajia, yrityksiä ja alueen toimijoita. Itse olin Perniön nuorten kanssa. Sain itselleni hyviä ohjeita omille oppitunneilleni. Nuoret kohtasivat muta alueen nuoria ja työnantajia. Tietoa sai myös yrittäjyydestä; 4H, Nuori yrittäjyys, TAT olivat paikalla. CV-työpajassa oli mahdollisuus tsekata onko oma CV kunnossa ja ottaa asiallinen kuva hakemusta varten.

Minua kiinnosti etukäteen erityisen paljon @mmiisas tubettajan puheenvuoro. Hän kertoi, miten hän otti kuvia vanhojen tansseihin valmistautumisesta vuonna 2013. Hän jakoi kuvia somessa ja siitä alkoi menestystarina. Harrastuksesta kasvoi henkilöbrändiin perustuva yritys, jolla on 430 000 seuraajaa eri somekanavilla. Aika vaikuttavaa! MMiisas kehotti nuoria luomaan itsestään brändiä, jota voi hyödyntää työnhaussa. Hän kehotti uskomaan unelmiin. Vieressä istuva yläkoulun oppilaani huokaisi:" Ope, voidaanko me tehdä unelmakartta?" Vastasin, että kyllä me voimme!

Kiitos amiksen opiskelijoille suuresta työstä. Tiedän, että olette tehneet paljon työtä!

sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Yritteliäitä ennustuksia vuoteen 2020


Kiitän kaikkia yhteistyökumppaneita kuluneesta vuodesta!

On ollut ilo tehdä töitä kanssanne. Sykäys-tiimi porskuttaa eteenpäin, välillä on myötätuulta ja palkintoja. Kuten äskettäin YES:n laivaseminaarilla. Tulevan vuoden ennustuspalloon kun katson, näen jo mielenkiintoisia projekteja.
Sykäys Mun työhön - seminaari 15.1. Salon ammattiopistossa tulee tavoittamaan tuhatkunta salolaista nuorta. Paikalla on kymmenittäin yrityksiä kesätyöntekijöitä hakemassa sekä kansainvälisiä kontakteja voi solmia Teija Rosenqvistin ideoimalla kansainvälisellä osastolla. Monia nuoria kiinnostaa opiskelu, työharjoittelu ja työ ulkomailla, nyt tietoa saa.  Huippuvieraina tilaisuuteen on hankittu (lue ostettu) tubettaja vloggaaja Miisas sekä paikallinen Juha Nenonen. Heillä on omat tarinansa nuorille ja miksei meille vanhemmillekin. Onhan mielenkiintoista kuulla, miten Miisas on luonut omasta harrastuksestaan menestyvän yrityksen.

Erityiskiitos Salon 4H.lle taas kuluneen vuoden loistavasta työstä salolaisten nuorten hyväksi. Perniöläisiä yläkoululaisia oli yrityskurssillanne jälleen kerran ja parhaillaan yrittäjyystunneilla suunnitellaan oikeiden yritysten perustamista. Aikusia siihen tarvitaan! Kannustamaan ja ohjaamaan, mutta tulokset ovat aarteita arjen keskellä. Yksi aarre on parhaillaan työssä yhteiskoululla eli Anni Salomaa.  Hänen yrityksensä on hyvässä vaihdissa ja näkymät ensi vuoteen heijastuvat ennustuspallossani aina vain menestyksekkäämpinä.

Tammikuussa viikolla 5 Narikkaan rakennetaan NUORTEN KIRPPIS. Elisa Paavola kävi tunneillamme ja innosti nuoret toimimaan. Nuoret myyvät omia tavaroitaan ja mukaan toivotaan asiakkaiksi ihan kaikkia perniöläisiä. Tästä lisää myöhemmin!

                           IHANAA joulun aikaa kaikille !
                            



perjantai 22. marraskuuta 2019

Salon Sykäys-tiimiläiset - YES Agentteja ja yrittäjyyden ytimessä

Sykäys-tiimi palkittiin Yrittäjyyden ytimess-seminaarissa

Kiitos YES-verkostolle, Sannalle, Elnalle ja Johannalle hienosta matkasta Yrittäjyyden ytimeen. Aluksi saimme Turussa kuunnella hienoja puheenvuoroja tulevaisuudesta, positiivisesta pedagogiikasta sekä Pekka Hyysalon koskettavan tarinan omasta periksiantamattomasta asenteestaan elämään. Koskaan ei kannata luovuttaa, jokin hetki todistaa mahdottoman mahdolliseksi. Uusi tuleva lukion opetussunnitelma korostaa nuorten hyvinvoinnista huolehtimista. Huoli nuorten jaksamisesta, motivaatiosta sekä kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista nousi esille usein koulutuksen aikana. Myös opettajien jaksaminen muutoksissa ja monilta tahoilta tulevien odotusten keskellä on koetuksella. Juuri kun on saatu edellisen OPS:n kurssit sisäistettyä, on aika suunnitella uutta.

Sykäys-tiimi johti kahta työpajaa, jossa kerroimme siitä, miten Sykäys-tiimi toimii, millaisia tapahtumia meillä on sekä miten olemme organisoituneet. Kaiken toiminnnan tavoitteena on salolaisten nuorten valmentaminen tulevaisuuteen; osaamisen, osaamisidentiteetin (oppimani uusi termi :)) vahvistaminen. Sykäys-tiimi ei ole aina ollut näin vahva. Joskus se on vain hädin tuskin saanut ilmaa alleen, mutta me muutamat sinnikkäät jäsenet olemme nähneet yhteistyön, verkostoitumisen, kokemusten jakamisen ja säännöllisten tapaamisten tärkeyden. Emme halunneet luovuttaa ja nyt saimme myös tiiminä tunnustusta. Valtakunnallinen YES -verkosto palkitsi tiimimme työstä, jossa haluamme uudistaa ja kehittää yrittäjyyskasvatusta. Kiitos! Olemme iloisia ja haluamme jatkaa uusien suunnitelmien ja visioiden parissa entistä parempaa polkua.

Minulla oli mukana myös kirjottamiani Yrittäjyyskavatuksen ABC-kirjoja. Arvoin niitä työpajaan osallsituneille. Ilokseni kuulin lauseen:" Oi, niin himoitsen tuota kirjaa !" Mitä tuohoin voi sanoa :)! Kiva juttu! Kirja on saatavilla Tralla.fi sivuilta tai Salon omilta yrittäjyyskasvatus sivustolta. Myös tat.fi sivusto on pullollaan ilmaisia, loistavia työkaluja opoille, opettajille ja miksei myös huoltajille!

terveisin Perniön YES Agentti


keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Kirje Särkisalon senioreille!